Kiinteistönhoitaja Joni Kettunen kokeili toista työpaikkaa, mutta veri veti takaisin Lännelle

“On palkitsevaa, kun näkee asukkaan kiitollisuuden siitä, että jokin pienikin asia tulee hoidetuksi. Kun näitä arjen pieniä onnistumisia saa riittävästi, siitä tulee itsellekin todella hyvä fiilis.”

Lännen Palveluyhtiöt / Kiinteistönhoitaja Joni Kettunen kokeili toista työpaikkaa, mutta veri veti takaisin Lännelle

Lukuun ottamatta muutaman kuukauden pikavisiittiä toiseen työpaikkaan, kiinteistönhoitaja Joni Kettunen on työskennellyt Lännen Kiinteistöpalveluissa 12 vuotta. Pitkän työuran salaisuus on hyvä työporukka sekä kiinteistönhoitajan työn vapaus ja vastuu. 

“Meillä Lännen Kiinteistöpalveluissa jokaisella kiinteistönhoitajalla on omat kohteet ja työntekijälle annetaan vastuu omasta tekemisestään. Kyllä se ainakin itselleni lisää työn mielekkyyttä, että työtä saa tehdä pitkälti vapaasti”, Kettunen kertoo. 

Vaikka työtä tehdään itsenäisesti, työkavereilta ja esihenkilöiltä saa apua aina tarvittaessa. 

“Länsi on tosi hyvä työnantaja, ja täällä on mahdottoman mukavaa väkeä töissä. Aina löytyy apua, kun sitä tarvitsee. Työkavereiden kanssa tulee vietettyä kaikki tauot yhdessä, mikä on mukavaa vastapainoa työn itsenäisyydelle. Meillä on myös hyvät esihenkilöt, jotka kuuntelevat, ottavat kantaa ja vievät aidosti asioita eteenpäin.”

Kiinteistönhoitajan työssä pääsee ratkomaan mysteereitä

Kiinteistönhoitajan työssä tulee harvoin vastaan kahta samanlaista työpäivää.

“Olen luonteeltani sellainen, että kaikki “mysteerit” innostavat. On mukava ratkoa ongelmia, joihin ei ole valmiita ratkaisuja. Tykkään hankkia tietoa ja oppia uusia asioita. Kun pääsee oikein tosissaan syventymään johonkin ongelmaan ja lopulta keksii ratkaisun, se on aika palkitseva tunne”, Kettunen paljastaa. 

Kettunen työskentelee tällä hetkellä Santalahden asuinalueen kohteissa. Alue on vielä rakentumassa ja pääosin kaikki Kettusen hoitamat taloyhtiöt ovat valmistuneet 2000-luvun puolella. 

“Viime aikoina näitä syventymisen paikkoja on ollut muun muassa jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan talotekniikan ja automaation saralla. Kiinteistökohtaiset ratkaisut ja järjestelmät vaativat jatkuvaa tiedon etsimistä aika paljon, joten kyseiset kohteet vaativat oman perehtymisensä.”

“Lähdin varovaisesti kyselemään, jos pääsisin Lännelle takaisin”

Kettusella on takana kunnioitettavan mittainen työura Lännen Kiinteistöpalveluissa, mutta matkan varrelle on mahtunut yksi parin kuukauden mutka toisen yrityksen palveluksessa. 

“Olin ehtinyt työskennellä reilut 10,5 vuotta Lännen Kiinteistöpalvelun keskustan kohteissa, kunnes ajatuksissa alkoi pyöriä, että ehkä jotain muutakin voisi katsella. Vanha koulukaveri kysyi minua aloittelevaan yhtiöön huoltomieheksi, ja päätin tarttua tarjoukseen.”

Kokeilu jäi vain muutaman kuukauden mittaiseksi, sillä veri veti Kettusen takaisin Lännen tiimiin.

“Toimenkuva ei ollut ihan sitä, mitä olisin halunnut ja mihin olin Lännellä tottunut. Pidän silti positiivisena kokemuksena, että kävin katsomassa, miten muualla toimitaan. Lähdin sitten kuitenkin varovaisesti kyselemään, olisiko Lännellä enää töitä tarjolla”, Kettunen nauraa.

“Esitin ilmeisesti asian niin, että aluksi sitä ei taidettu ottaa ihan tosissaan. Kun sitten oikeasti valkeni, että olin ihan tosissani ja halukas palaamaan, asiat etenivät ripeästi. Ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui siltä, kuin olisi kotiin palannut.”

Kirsikkana kakun päällä hyvät työsuhde-edut

Kettunen kertoo, että Lännen työntekijöillä on alan keskivertoon nähden erittäin hyviä etuja.

“Meillä on esimerkiksi käytössä kulttuuri- ja hierontaetu, ja itseasiassa juuri tänä aamuna kävin työajalla hieronnassa. Toinen konkreettinen esimerkki on, että työnantaja tarjoaa työpäivän aikaiset kahvit. Tällaisilla pienillä jutuilla on iso merkitys”, Kettunen listaa. 

“Meillä on myös edelleen käytössä perinteiset pekkaset, jotka helpottavat arkea ja tuovat muuhun elämään joustoa, kun aina ei ole pakko ottaa palkatonta vapaata.”

Itselle mielekäs työ tuo merkityksellisyyttä

Kettusella on kaksi pientä lasta, joiden syntymän myötä myös työn merkityksellisyys on noussut uuteen arvoon.

“Perheellisenä ymmärtää paremmin sen roolin, joka toimeentulon hankkimisella on koko perheelle. Viihdyn tässä työssä todella hyvin. On tosi tärkeää, että työ tuntuu itsestä mielekkäältä ja merkitykselliseltä”, Kettunen kertoo. 

Erityisen antoisaksi Kettunen kokee työskentelyn asiakkaiden parissa – iso osa kiinteistönhoitajan työstä onkin asiointia ihmisten kanssa. 

“Olen aina tykännyt olla tekemisissä ihmisten kanssa. Se on palkitsevaa, kun oikeasti näkee kiitollisuuden siitä, että joku pienikin asia tulee hoidetuksi. Asukkaille se voi olla todella tärkeä juttu. Kun näitä arjen pieniä onnistumisia saa riittävästi, siitä tulee itsellekin todella hyvä fiilis.”

“Täällä tehdään kiinteistönhoidon ammattilaisia”

Kysyttäessä, mitä Kettunen haluaisi kertoa Lännen Palveluyhtiöistä kiinnostuneelle työnhakijalle, hän vastaa näin:

“Jos ala kiinnostaa ja löytyy sopivasti paineensietokykyä, niin ehdottomasti suosittelen Länttä työpaikkana. Tämä on hyvä talo vaikka uudellekin kiinteistöhoitajalle tai alanvaihtajalle aloittaa hommat; täällä saa vastuuta, mutta kokeneet työkaverit auttavat mielellään. Täällä tehdään kiinteistönhoidon ammattilaisia”, Kettunen summaa. 

Kiinteistönhoitajaksi Lännen Palveluyhtiöille? 

Katso avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus

Lännen Palveluyhtiöt