Tasowheel Oy: ”Luottamus kumppaniin on avain yhteistyölle”
Tamperelainen Tasowheel Oy on perheomisteinen teknologiayritys, joka suunnittelee ja valmistaa pääosin asiakaskohtaisia komponentteja, järjestelmiä ja palveluita teollisuudelle. Yrityksellä on yli 45 vuoden kokemus ja vahva asema vaativien teknisten ratkaisujen toimittajana.
Jotta pyörät pysyvät pyörimässä ydinliiketoiminnan kannalta tärkeän tuotannon parissa, toimiva kumppanuus esimerkiksi toimitilakiinteistön huollon ja ylläpidon osalta on tärkeä palanen kokonaisuudessa. Yhteistyön pohjaksi tarvitaan vahva luottamus kumppaniin.
Tasowheelin Tampereen kokoonpanotehtaan operatiivisesta toiminnasta vastaava kehitys- ja valmistuspäällikkö Juho Mäkinen on vastuussa myös yhtiön Tampereen kiinteistöjen ylläpidosta ja niihin liittyvistä kumppanuuksista. Kiinteistöt omistaa erillinen kiinteistöyhtiö.
– Koneistamme täällä muun muassa hammaspyöriä, akseleita ja erilaisia voimansiirto-osia. Viereisessä kiinteistössä ovat kokoonpanotoimintomme. Kokoonpanoissa käytetään niin itse valmistettuja kuin alihankkijoilta tulevia osia, Mäkinen kertoo.
Tasowheel palvelee erityisesti kone- ja laitevalmistajia, prosessiteollisuuden toimijoita ja teknologiateollisuuden yrityksiä. Suuri osa asiakkaista on kansainvälisiä, omien alojensa edelläkävijöitä.
– Valtaosa tuotannostamme menee vientiin, mutta paljolti epäsuorasti kotimaisten asiakkaidemme kautta. Arviolta noin puolet on suoraa vientiä.
Vientialueista Eurooppa on ehdottomasti tärkein, mutta vähäisemmässä määrin Tasowheelin valmistamia osia viedään lähes joka puolelle maailmaa.
Palvelun laatu parani vastuun siirryttyä Lännelle
Juho Mäkinen kuvaa yhteistyötä kiinteistöhuollosta vastaavan Lännen Kiinteistöpalvelun kanssa sujuvaksi ja notkeaksi. Yksikkö on osa Lännen Palveluyhtiöt Oy:tä.
– Olemme olleet tosi tyytyväisiä. Kun vaihdoimme edellisen toimijan palvelut Lännen hoidettavaksi, palvelun taso ja laatu paranivat selvästi. Muun muassa vasteajat lyhenivät merkittävästi. Meillä on käytössä toimiva järjestelmä, jolla tieto välittyy nopeasti kentälle. Vaikka asia ei olisi niin akuutti, se otetaan yleensä hyvin nopeasti työn alle.
– Kiinteistönhoitajalta tulee minulle viestejä, kun hän on havainnut jonkin toimenpiteitä vaativan asian. Se on minulle erittäin tärkeää, koska itselläni on hoidettavana paljon muutakin kuin kiinteistön asioita. Hänellä on hyvin aktiviinen ja ennakoiva ote kiinteistönhoitoon. Voin luottaa siihen, että asiat ovat hyvissä käsissä ja siellä on silmät, jotka koko ajan tarkkailevat kiinteistöjemme tilannetta. Osin asenne tulee varmasti yhtiön kulttuurista, mutta ainakin meillä on ollut onni saada osaavat tekijät tontillemme, Juho Mäkinen kiittelee.
– Erityisesti tykkään siitä, että säännöllisten tarkastusten yhteydessä havaitsemansa asiat kiinteistönhoitajamme raportoi minulle kuvien kera. Niiden pohjalta on helppo sopia etenemisestä.
Vaikka kiinteistönhoito ei välttämättä aina suoraan ole yhteydessä esimerkiksi Tasowheelin tuotantoon, on sillä välillisesti oma vaikutuksensa.
– Oma henkilöstömme saa keskittyä tuotantoon ja osaamisalueeseensa. Jos kiinteistössä on joku ongelma, joka pitää nopeasti ratkaista, vasteajalla on iso merkitys. Jos se venyy, vaikutukset voivat näkyä myös perustekemisessämme, Mäkinen toteaa.
Esimerkiksi pihan auraukset talvella ovat osin kriittisiä toimintoja. Tontilla on paljon trukkiliikennettä ja raskaita ajoneuvoja, joiden on päästävä sujuvasti liikkumaan tontilla.
– Tärkeää on myös se, että kiinteistöyhtiö voi olla levollisin mielin tietäen, että kiinteistöistä pidetään hyvää huolta.
”Kaikki päivät ovat erilaisia”
Muun muassa Tasowheelin asiakkuutta ja osaa Hervannan alueen asuinkiinteistöistä hoitava kiinteistönhoitaja Timo Romppanen on ollut Lännen palveluksessa jo reilut 20 vuotta.
– Suoraan koulusta tänne aikanaan tulin. Ilmeisesti ala ja työnantaja ovat olleet mieluisia, kun näin kauan olen jo viihtynyt. Ehkä suurin viehätys on työn monipuolisuudessa. Kaikki päivät ovat erilaisia, Romppanen naurahtaa.
– Teknisesti asuin- ja toimitilakiinteistöissä on hieman erilaista tekniikkaa. Paljon riippuu tietysti siitä, minkä ikäisiä kiinteistöt ovat. 20 vuoden aikana kiinteistötekniikka on muuttunut aika tavalla. Uudet järjestelmät vaativat aina uutta osaamista myös niiden käyttämiseen ja huoltamiseen. Siinä riittää itsellekin uutta opittavaa. Valmiiksi tässä ei tule koskaan.
Tietyt asiat toistuvat kiinteistönhoitajan käydessä Tasowheelin tontilla.
– Joka käynnillä teen esimerkiksi lämmönjakojärjestelmän toimivuuden ja ulkoalueiden siisteyden seurantaa. Kuukausittaisiin tarkastuksiin kuuluvat paloilmoitinjärjestelmän kokeet. Muita säännöllisiä asioita ovat esimerkiksi iv-laitteiden suodatinten vaihdot. Ja tietenkin vikailmoituksiin reagoidaan sitä mukaa, kun niitä tulee, Romppanen kertoo.
Myös Romppanen on tyytyväinen yhteistyön sujumiseen.
– Tämä on mukava asiakkuus hoidettavaksi. Yhteyshenkilöiden kanssa asiat sujuvat ja yhteistyö toimii. Heille on helppo tehdä ilmoituksia esimerkiksi omista havainnoista ja toimenpide-ehdotuksista. Ennakoinnilla pystytään ongelmia välttämään. Kun on jo kauan näitä hommia tehnyt, on silmä kehittynyt havainnoimaan tiettyjä asioita.
Tasowheelin taustaa
Palveluita suunnittelusta lopputuotteeseen
Tasowheelin vahvuutena on syvä tekninen osaaminen. 45 vuoden kokemus ja laaja valmistusteknologioiden hallinta mahdollistavat sen, että asiakasta voidaan palvella hyvin monipuolisesti.
– Valmistamme esimerkiksi voimansiirtokomponenteista suuren osan suoraan asiakkaiden piirustuksilla, vaikka meillä on myös omia tuotteita. Kokoonpanopuolella on enemmän itse kehittämiämme tuotteita, Juho Mäkinen kertoo.
Asiakastoimialoista Tasowheel on iso toimittaja etenkin voimansiirtokomponentteja käyttävälle teollisuudelle, mutta myös paperi- ja kartonkiteollisuudelle.
– Paperi- ja kartonkiteollisuuden laitteilla voidaan mitata erilaisia laatuasioita ja ominaisuuksia mm. valmistuvasta paperista. Mittauksen jälkeen meiltä löytyy työkalut prosessin säätämiseen.
– Kokoonpanossa valmistamme myös esimerkiksi koneenrakentajille valmiita kokonaisuuksia, kuten vaihteistoja, välityksenmuuntimia ja voimansiirtoyksiköitä. Teemme kokoonpanon tehtaallamme ja toimitamme käytännössä valmiin asennuspaketin asiakkaalle. Valmistamiamme tuotteita menee käyttöön maan alta aina avaruuteen asti, Mäkinen kuvailee.
Vaikka Tampereen seudulla on useita läheisesti samalla toimialalla toimivia yrityksiä, täydentävät niiden tuotevalikoimat ja palvelut hyvin toisiaan. Keskinäinen kilpailu on aika vähäistä.
– Emme kilpaile ihan samoilla markkinoilla. Teemme paljon yhteistyötä useiden alan paikallisten yritysten kanssa, Juho Mäkinen kertoo.
Tontti alkaa olla täynnä
Hervannan tontille on eri vuosikymmeninä rakennettu useita laajennusosia Tasowheelin toiminnan kasvun myötä. Tällä hetkellä tuotanto- ja muuta tilaa on yhteensä reilut 9000 neliötä. Työntekijöitä tontilla on vajaa sata.
– Tällä hetkellä tontti on täyteen rakennettu ja rakennusoikeus käytetty. Tavoitteenamme on liiketoiminnan jatkuva kehittäminen ja kasvu modernina perheomisteisena teknologiayhtiönä. Viime vuonna teimme koko yhtiön pitkän historian suurimman liikevaihdon. Edellinen ennätys oli sitä edeltävältä vuodelta, Juho Mäkinen sanoo.
Tilatarpeen kasvua on hillitty muun muassa automaatiolla. Robottien määrä halleissa kasvaa tasaiseen tahtiin.
– Automaation osalta haluamme koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Robotiikan määrä kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Sitä kautta saamme tuottavuutta nostettua entistä paremmaksi.
Robotit työskentelevät myös päivisin, mutta etenkin öisin ja viikonloppuisin, jolloin tuotanto voi jatkua henkilöstön poissa ollessakin.